Paljon keskustellaan vitamiineista, niiden vaikutuksista, imeytyvyydestä ja terveysvaikutuksista. On hyvin selvää, että esimerkiksi C-vitamiini tehostaa vastustuskykyä, A-vitamiini tukee näön toimintaa ja B1-vitamiini tukee muistin toimintaa.
Mutta kuinka vitamiinit toimivat kehossamme ja mitä merkitystä on sillä, mistä lähteestä vitamiinit tulevat?
Optimaalisimmassa tilanteessa ruokavaliosta saadaan kaikki elimistömme kaipaamat vitamiinit niiden alkuperäisimmässä ja tehokkaimmassa muodossaan. Ilman vitamiineja kehomme ei toimi tasapainoisesti, on altis erilaisille riskitekijöille ja yleistila voi energisen sijaan olla väsynyt ja esimerkiksi ihomme voi reagoida vitamiinien puutokseen monella tapaa. Vitamiinit toimivat tärkeässä roolissa kehomme toimintakyvyn kannalta ja usein liian vähäinen vitamiinien saanti johtaa erilaisiin puutostiloihin, mitkä voivat ensin oireilla hyvin vähän, esimerkiksi päänsärkynä tai yleistilan väsymyksenä, mutta pitkään jatkunut puutos saattaa johtaa myös eri sairauksien puhkeamiseen.
Vitamiineilla ja mineraaleilla on jokaisellaan kehoamme suojaava tärkeä tehtävänsä ja niistä jokainen on välttämätön, vaikkakin eri vitamiineja tarvitaan usein vain pieni määrä hyvinvointimme tueksi. Vitamiinit esimerkiksi parantavat vastustuskykyä, ruuansulatusta, aineenvaihduntaa, uudistavat soluja ja kudoksia, tehostavat hormonitoimintaa, tukevat hermostollisia ja psyykkisiä toimintoja ja edistävät ihon, nivelten ja suun hyvinvointia. Eri vitamiinit myös imeytyessään hyvin tehostavat toisten vitamiinien imeytymistä, kuten esimerkiksi C-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä. Tärkeää onkin, että jokaista vitamiinia saadaan riittävä määrä ja niiden saanti tulisi turvata päivittäin, jotta kehomme pysyy tasapainossa. Merkittävää onkin, että tuo pieni määrä eri vitamiineja ja hivenaineita tuleekin hyvin imeytyvästä lähteestä, jotta kehomme ottaa vastaan sen tehokkaasti ja imeyttää vitamiinin hyötykäyttöön. Synteettisien vitamiinien kohdalla elimistömme ei välttämättä imeytä vitamiineja kokonaisuudessaan tai ollenkaan, sillä ravintoaineet eivät koskaan esiinny luontaisessa muodossaan yhdessä eristetyssä muodossa, vaan vitamiinien rakenne on monimutkainen ja siihen kuuluu eri yhdisteitä (entsyymejä, proteiineja jne.), joiden tarkoitus on toimia vuorovaikutuksessa kehomme kanssa ja auttaen elimistöämme imeyttämään tarvittavat vitamiinit. Monilla eri tekijöillä on hyvinkin paljon vaikutusta vitamiinien imeytymiseen, joten ravintolisiä nauttiessa tärkeää on huomioida elimistön muu ravitsemus ja erityisesti suoliston kunto. Ravintolisä on tehokkain, kun se otetaan valmiiksi aktivoituneeseen elimistöön, mikä on valmiina ottamaan vitamiinit vastaan ja imeyttämään ne parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä tarkoittaa, että useammat ravintolisät kannattaisi ottaa ruokailun yhteydessä.

Luonnollisten vitamiinien etuina toimii, että ne sisältävät tämän monitasoisen rakenteen, mihin kuuluu erilaisia yhdistelmiä ja rakenteita, jotka auttavat vitamiineja imeytymään elimistöömme. Kehomme tunnistaa paremmin luonnollisesta lähteestä saadut vitamiinit solutasollakin ja osaa imeyttää tarvittavan määrän, eikä yliannostuksia juuri koskaan pääse syntymään, toisin kuin esimerkiksi synteettisen A- ja E-vitamiinin kohdalla. Vitamiinin tehon kannalta merkittävintä onkin, että vitamiinin rakenne on bio-identtisessä muodossa ruuassa olevien vitamiinien kanssa. Tällöin vitamiinit toimivat synergisesti ja kehomme imeyttää ne optimaalisesti.
Kannattaakin siis ravintolisää valitessa suosia luonnollisia ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä vitamiineja, jotta saat tuotteesta parhaan hyödyn ja näin takaat jokaisen ravintolisän sisältämän tärkeän ravintoaineen imeytymisen tehokkaasti!