Marraskuun kuudes päivä on tänään ja elämme parasta aikaa pimeintä aikaa vuodesta. Nyt jos koskaan on hyvä tankata elimistö täyteen hyvinvointiamme tukevia ravintoaineita ja huolehtia vitamiinien sekä hiven- ja kivennäisaineiden riittävästä saannista. Terveellisellä ruokavaliolla saamme ideaalissa tilanteessa riittävän monipuolisesti ja tarpeeksi kaikki tarvitsemamme ravinteet, mutta kuten jo aiemmassa postauksessa on todettu, ei se aina riitä ja vitamiinien puutos ei ole edes kovinkaan harvinaista. Harvoin kuitenkaan isoja puutostiloja pääsee syntymään, mutta tämän estääkseen on varmistuttava ruokavalion monipuolisuudesta.
Orgaaninen ravintoaine vai synteettinen vitamiini?
Ei ole täysin yhden tekevää, missä muodossa vitamiineja ja muita ravinteita syö. Halutessaan voimme täydentää omaa ruokavaliotamme jollakin ravintolisällä, mutta kannattaa varmistua sen laadusta, jotta saa tavoittelemansa hyödyn kyseisestä tuotteesta. Synteettinen vitamiini ei aina imeydy toivotulla tavalla tai läheskään riittävästi, mutta orgaanisen ravintoaineen elimistömme tunnistaa omakseen ja imeyttää sen siinä määrissä, jossa keho sitä tarvitsee. Ero piilee siinä, että synteettinen vitamiini on eristetty muoto eikä sisällä muita yhdisteitä. Tämän vuoksi monet ravintolisät sisältävät suuren määrän vitamiineja, hiven- ja kivennäisaineita, eivätkä lainkaan muita yhdisteitä kuten entsyymejä, joiden tarkoitus olisi toimia yhteistyössä kehomme kanssa ja auttaa sitä imeyttämään tarvittavat vitamiinit. Orgaaninen ravintoaine sisältää kaikki vitamiinin imeytymiseen tarvittavat yhdisteet. Orgaaninen ravintolisä sisältää kaikki vitamiinin tarvitsevat muut yhdisteet, kuten entsyymit ja proteiinit. Luonnollinen vitamiini ei juurikaan toimi eristetyssä muodossa vaan se kaipaa kaverikseen monia eri yhdisteitä, jotta se kulkeutuu elimistöömme vitamiinina ja myös jää sinne eikä kulkeudu ulos samantien. Usein tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ravintolisä sisältää todella ravinnetiheitä raaka-aineita eri muodoissa ja näin ravintoaineiden lähde on luonnollista alkuperää, jolloin kehomme hyödyntää sen tehokkaimmin ja saamme ne hyödyt, jota tavoittelemme, esimerkiksi hyvinvoinnin tukeminen tai kauneuden hoito.
Miten voin varmistua, onko ravintolisä synteettinen vai orgaaninen?
Koska ravintolisien tarjonta on niin valtavan suurta, on myös vaikea erottaa sieltä orgaanisia ravintoaineita sisältävät tuotteet. Orgaanisen ravintolisän kuitenkin tunnistaa siitä, että purkin kyljessä lukee selvästi, mitä ravintolisä sisältää. Jos ainesosaluetteloon on lueteltu lähinnä eri vitamiineja, hiven- sekä kivennäisaineita, niin kyseessä on melko suurella todennäköisyydellä synteettinen vitamiini. Älä kuitenkaan ymmärrä nyt väärin, sillä synteettinen vitamiini voi myös olla yhtä laadukas ja hyvä valinta kuin orgaaninen ravintolisä, mikä sisältää luonnollisia vitamiineja. Jos kuitenkin etsit orgaanista, luonnollista ravintolisää niin kannattaa kiinnittää huomio siihen, että ainesosaluettelossa luetellaan ne orgaaniset raaka-aineet, joista tuotteen esimerkiksi vitamiinit tulevat. Usein luonnollinen ravintolisä sisältääkin hyvin tunnettuja, matalassa lämpötilassa kuivattuja superfoodeja, joista saadaan hyvin pienestä määrästä suuret määrät mm. luonnollista vitamiinia. Esimerkiksi spirulina on loistava orgaaninen ravintoaine, sillä se sisältää huikeat määrät luonnollista A-vitamiinia, jonka kehomme imeyttää niissä määrin kuin tarvitsee. Toinen esimerkki orgaanisesta ravintoaineesta on vehnänoras, sillä se sisältää luonnollisessa muodossa runsaasti mm. aminohappoja, A-, K- ja E-vitamiineja sekä runsaan määrän B-ryhmän vitamiineja, esimerkiksi riboflaviinia, pantoteenihappoa, niasiinia ja tiamiinia.
Biosaatavuus on yksi asia, johon tulee kiinnittää huomiota oli kyseessä sitten synteettinen tai luonnollinen vitamiini. Mistään vitamiinista ei ole hyötyä, jollei elimistömme kykene hyödyntämään sitä. Kyseessä ei ole kovinkaan yksinkertainen yhtälö, mutta siihen vaikuttaa niin ravinteiden kemialliset muodot ja keskinäinen vuorovaikutus kuin elimistömme ravinnetasot, sairaudet sekä se, kuinka ruoansulatuksemme toimii. Aineenvaihduntamme kannalta luonnollinen vitamiini on suosiossa siksi, koska se on ravintolisässä oikeassa ravinnemuodossaan. Monet tekijät vaikuttavat vitamiinien imeytymistehoon, joten myöskin luonnollinen ravintolisä on tehokkain, kun elimistömme on jo valmiiksi aktivoitunut ja valmis ottamaan vitamiinit sekä hiven- ja kivennäisaineet vastaan. Suurinosa ravintolisistä kannattaa siis nauttia ruokailun yhteydessä. Myös muu ravitsemus tulisi olla kohtalaisen kunnossa ja myös suoliston kunto vaikuttaa siihen, kuinka elimistömme hyödyntää niin synteettisiä kuin luonnollisia vitamiineja.
